lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kiusallinen kysymys

Tässä taannoin pieni poika esitti minulle kysymyksen. "miksi sinulla on noin monta reppua?". Sekunnin nieleskelin ja etsin vastausta. Lopulta päädyin vasta kysymykseen, joka meni näin. "Miksi sinulla on niin monta leego sarjaa?" Poika ymmärsi ja hymyili.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Postikantajilla on makeimmat laukut

Kun opin näkemään kirjaimista muodustuneita sanoja. Tehdas kaupunkimme kuusi kertaa viikossa ilmestyvä lehti oli minulle tärkeä luku pala. Opin nopeasti etsimään lehdestä minulle tärkeät ja kiinnostavat ilmoitukset ja uutiset. Kalakerhojen ja urheilu seurojen logot tulivat tutuiksi ja osa niistä tosi rakkaiksi. Myöhemmin kirkolliset uutiset piti tavata alusta loppuun. Usein paikalliset uutiset koskivat tuttuja henkilöitä ja ne piti lukea erityisen tarkasti. Lehti kolahti oven postiluukusta klo. 00.30. Todellinen aamulehti se luettiin joka päivä. Tänään eikä huomenna, ei kolahda lehti postiluukusta. Posteljooninlaukun kuitenkin huolisin.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Liian sotkuinen reppu

Olen usein aikuisena kuullut, että olen piilottanut vihani.  En kiellä sitä, mutta vilpittömästi en löydä sitä reppuni kätköistä.  Minun on vaikea tunnistaa vihan tunteita. Lapsuudesta muistan,  että vihalle ei ollut juuri käyttöä, ainakaan sillä ei saavuttanut mitään. Toki voi olla myös, että en muista lapsuuden vihastumisia.  Yksi varhaisnuoruuden kokemus kuitenkin todistaa sen, että olen ainakin kerran ollut hyvin vihainen; äitini oli maistanut alkomaholia ja  käyttäytyi mielestäni epäsopivasti ja oli lähdössä asunnostamme toikkaroimaan ulos. Vihasta raivoten paiskasin äitini kotimme sohvalle, sillä seurauksella, että sohva hajosi siististi kahtia. Hajonnut sohva muistutti pitkään tuosta  nolosta hetkestä. Tunnistan vieläkin tuon tunteen, joka raivosi minussa.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Lumipalloilmiö

Joskus rinteessä vauhti kiihtyy niin, että vauhdin pysäyttäminen ei onnistu mitenkään järkevästi johtuen rinteen jyrkkyydestä ja vauhdista. Lasku joko onnistuu tai sitten alkavat ongelmat. Joskus katselen ihmisiä joilla alkaa ongelmien kierre, joka on kuin, lumipalo joka kasvaa ja kasvaa vyöryessä alas, lopulta pysähtyen, kun seinä tulee vastaan, hajoten pieniksi palsiksi. Vahvalta näyttävä ihminen saattaa muuttua hyvin heikoksi. Mitä vahvempi maski sitä suurempi pudotus. todella kauan sitten oli vetämässä vaellusta koulukoti nuorison vetäjänä Kuusamossa. Mukaan oli saatu uusia haltin putkirinkkoja, uudet rinkat natisivat liitoksistaan ja reissun jälkeen rinkat olivat korjattu lähes joka paikasta. Reissu jäi näiden tekeleiden ensimmäisiksi ja viimeisiksi reissuksi.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Epämukavuus

On helppoa matkata omilla vahvuuksilla, mutta kun joutuu kohtamaan omat alueet joissa kohtaa epämukavuuksia on tilanne, joskus tasapainoilua, varsinkin jos tilanne tulee yllätyksenä. Siksi valitsen joskus vapaa ehtoisesti epämukavuusalueen, jotta se ei tule yllätyksenä. Tutustun siihen, kuin uuteen asiaan, tunnustelen, katselen, kokeilen, punnitsen ja mietin miten saisin oteen. Mikä siitä on tehnyt epämukavan? Hämmästyn, kun epämieluisa tunne laimenee. Olen saanut otteen. Asuin lapsuuden kerrostalossa jossa pyöräsuoja oli talon kellarin pommisujassa. Matka sinne piti kulkea kapeaa luiskaa pitkin, joka johti kapealle käytävälle ja siitä pommisuojaan. Pimeällä se oli melkoinen matka ja sen voittaminen vaati minulta rohkeutta voittaa pimeys. Tilassa ei ollut ainuttakaan ikkunaa, joten valo yöllä ja päivällä oli siellä sama. Otin tilaa haltuun tunsin jokaisen mutkan ja kulman, jokainen sähkökatkasin löytyi vaikkei sitä silmillä nähnyt, avaimet löysyivät lukot. Nuorena kuljin reitin usein ilman valoja, koska pelko oli väistynyt ja tunsin jokaisen askeleen. Toisinaan ihmettelen itseäni, että miksi en tunne reppujani yhtä hyvin. Joskus huomaan, että niissä on salaisuuksia, joita en ole edes aukaissut.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Vapauttakaa ihmiset häkeistä

Mikä ihmisessä on hajonnut, kun hän yrittää sulloa toisen ihmisen omaan reppuunsa ja pitää hänet siellä keinolla millä hyvänsä. Hän käyttää siihen manipulointiinsa lähes kaiken mitä työkalupakista vain voi löytää: Rakkaus, usko, Jumala, mustasukkaisuus, valehtelu, juonittelu, anteeksi pyytäminen, väkivalta, seksi, oma sairaus jne. Hyvistäkin asioista tulee täydellisiä hyvyyden irvikuvia. Miten nämä ihmiset onnistuvat lamauttamaan toisen ihmisen niin totaalisesti, etteivät he kykene vapautumaan tuosta vankilasta. Miten he kykenevät pysäyttämään ja säännöstelemään toisen ihmisen elämän. Lisäksi nämä narsistit saattavat ulospäin näyttää varsinaisilta hymypoikapatsailta, toki vain niin kauan, kuin paljastuvat ja silloin alkaa näiden ihmisten välttely. Kaiken lisäksi nämä ihmiset uskovat, että heissä itsessään ei ole mitään vikaa ja jos onkin niin se on tuon toisen vika, koska hän on sellainen, etten minä voi olla mitään muuta, kuin tälläinen. He onnistuvat selittämään vaikka mustasta valkeaa:-). Näitä tarinoita on aivan liikaa tässä maassa.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Systembolaget

Aikoja sitten, nuoruuden aikoihin vietin kesiäni naapurimaassa ummikko suomalaisena. Silloin ihastuin sanaan systeemi, se kuvaa joskus loistavasti monia rakenteita, joita ihminen on väsännyt yhteiskunnan palvelukseen. Huonoimillaan systeemi on pahasti jäykistynyt niin, että se ei pääsee liikkeelle, eikä taivu juuri mihinkään. Se on itsensä vanki. Parhaimillaan se on loistava työkalu. Olen ennenkin kehunut erästä minulle rakasta kamerareppua. LoweproFlipside Sport 15 l AW on hieno systeemi, oikeanlaisessa käytössä ja kalustolla se on mitä mainioin aparaatti. Yksi parhaistani. Toki jos lataan siihen väärän kaluston, muuttuu se toimimattomaksi, vaikka suunnittelu tiimi on varmasti suunnitellut sen mahdollisimman monikäyttöiseksi. Tämä on helppo toki ymmärtää, kun kyse on repusta, että rajat tulevat helposti vastaan. Sitä en ymmärrä yhteiskunnassa, kun se luo erillaisia systeemejään palvelemaan rakkaita kansalaisiaan, niin kohta nämä systeemit muuttuvat turhan helposti aparaateiksi, jotka eivät enään palvele ketään. Systeemit muuttuvat systeemin palvelijoiksi, vaikka ne alun perin tarkoitettiin joksikin ihan muuksi. Monella systeemillä parasta ennen päivämäärä on jo aika päivää mennyt, toki eihän sitä systeemi voi käsittää, sen luojan se pitäisi ymmärtää. Yksi maailman kaikkeuden suurimmiksi systeemin hajoittajiksi voisi nimetä yhden henkilön, tosin hänet ristiinnaulittiin. On riskinsä kyseenalaistaa systeemejä, jotka eivät toimi.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kuka keksi oppimispäiväkirjat?

Kuka keksi oppimispäiväkirjat? Onneksi en ole ollut koskaan oppimassa asioita, jossa käytetään välineenä oppimispäiväkirjoja. Minulla on henkilökohtainen ongelma. Minulla ei virtaa kynässä mihinkään suuntaan, kynäni on aina tukossa. Aina kun yritän kirjoittaa kalvolta,  kopioida sanelua tai ylipäätään kirjoittaa kynällä jotain paperille tai tietokoneella näytölle, en opi yhtikäs mitään. Minulla ei tapahdu mitään oppimista sillä matkalla, kun näen jotain ja siirrän tuon kaiken näkemäni päästä kynään ja sitä kautta paperille. Tapahtuma on minulle suuri turhautumis kokemus. Jos olisin aikanaa joutunut käyttämään tuota kehittyneempää versiota opi kynän kautta päiväkirjassasi olisin tullut hulluksi. Siinä oli taas keksitty uusi ooppimisalusta kynällä oppijoille. Siksi otan repun naulakosta ja lähden keräilemään kokemuksia, elämyksiä, kohtamaan kanssa matkaajia, olen utelias, nautin näkemästäni ja yritän oppia virheistä.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kahdenlaisia kulkijoita

Joskus vaelluksella tulee epämiellyttäviä tuntemuksia syystä jos toisesta. Silloin yksi ottaa jalat alleen ja lisää vauhtia ja sulkee ympärillä olevan todellisuuden ja kulkee keinolla millä hyvänsä Pisteestä A pisteeseen B. Toinen kulkija hiljentää vauhtia lähes pysähtyy ja miettii tuntemustensa taustaa ja syytä. Hän katselee ympärilleen ja rauhoittuu. Hän jatkaa matkaa jos jatkaa, hän tulee perille jos tulee, mutta hän on matkalla.

Mitä minä kannan mukanani?

Mikä minä olen, mikä tekee minusta minän? Olenko erillainen kuin muut? Onko sillä edes mitään merkitystä? Miksi minä koen asioita erilailla, kuin joku toinen? Vai koenko, no ainakin koen niitä tässä omassa maailmassani. Kun joku huutaa minua tuulessa, erottaako hän minun kosketuksen? Olisiko hyvä jos tietäisin kuka olen? Auttaisiko näkemään muut kanssa matkustajat? Rakastan sielua koska se on niin syvällä. Tiedän, että siellä on salaisuus, joka raottaa ovea. Uskallanko katsoa sen ihon alle? Jos uskallan, niin mitä näen, mitä tunnen, olenko silloin enemmän minä?

torstai 29. tammikuuta 2015

Leipälaukun kantaja

Olessani nuori mies, rakkain laukkuni oli leipälaukku, se tuo mieleeni monia muistoja ja ihmisiä. Näistä monet olivat vanhempia naisia. Monet heistä olivat minulle tuttuja kirkonpenkistä. Heillä oli vakio paikat kirkossa. Minulla oli syvä tunne, että puolestani rukoiltiin ja ne rukoukset kantoivat minua. Vuosikymmennenten jälkeen palasin käymään kotikirkon penkeille. Ilo oli suuri kun näin nämä vanhat tutut rukoilijat omilla paikoillaan, minulla oli turvallinen olo.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Miten se tehtiin

Useat kesät vietin isäni kanssa leirintäalueella. Kauppa-auto kävi kaksi kertaa viikossa muutaman kilometrin päässä. Sinne kuljettiin jalkapatikassa metsäpolkuja pitkin. Tavarat kannettiin vihreässä repussa ja joskus kannettiin lisäksi kauppakassia. Näin jälkeenpäin ihmettelen ostosten vähyyttä. Miten yksinkertaisilla ostoksilla tultiin toimeen. Järvi tarjosi kalojaan, metsästä löydettiin marjoja ja sieniä. Perunoita keittelimme ja sen kanssa särvintä aina löytyi. Lättyjä tuli paistettua melko usein, ne olivat pienen pojan suurta herkkua ja kun opin jo varhain kääntämään lätyt heittämällä, niin siihen yhdistyi mukava huvi. Toki sain monesti ruoka kutsuja ihmisten teltoille ja mieluusti kutsun otin vastaan, sainhan samalla tutustua uusiin ihmisiin. Kun olen katselut vanhoja valokuvia on päälläni uimahousut ja t-paita. Eli aika alkuasukas meininkiä, mutta poika hymyili ja oli sangen tyytyväinen elämäänsä.

Turhia koululaukkuja

Arvostan kovasti sivistystä, kirjoja, tietoa, viisautta ja oppimista. Samalla ihmettelen maailman parasta systeemiä nimeltä peruskoulu. Itse en aikanaan sopeutunut tuohon systeemiin ja en todellakaan ollut ainut vastarannan kiiski. Vierailen nykyisin tuossa "systeemissä" noin kerran viikossa ja pidän silmäni auki. Hämmästelen, että tuo maailman paras laitos on ylipäätänsä enää kasassa, pidän sitä jo ihmeenä. Koska tuo "systeemi" alkoi olla vain itseään varten. Koska se unohti sivistyksen, kulttuurin, viisauden ja todellisen oppimisen. Isoin kysymys kuuluu koska se unohti ihmisen. Laitos osaa pyörittää varmasti lukuja, tilastoja ja tuntikehyksiä, mutta miten se pystyy ratkomaan ongelmia joita synnyttää ihmiset, miten se sietää aidosti erilaisuutta, miten se pystyy astumaan ulos luomasta"systeemistään", ennen kuin taas räjähtää. Voiko tämä systeemi oppia virheistään jollei se edes näe niitä. Toki onhan tämä "systeemi" maailman paras, mutta missä ja mitä sitten. Systeemi on yrittänyt kehittää systeemiään vuosikymmenten aikana ja taas systeemissä käydään kehityskeskustelua keskustelun vuoksi ja se saa lisättyä palikan systeemiinsä. Lapsena kun asettelimme torniin paloja, se viimein kaatui, mutta nyt olemme luoneet maailman parhaat hirviön, jolle ei voi mitään. Joskus tämä "systeemi" muistuttaa erästä tieteisfantasiaa:-). Sanottakoon, että monissa systeemin alakouluissa, jotkut opettajat onnistuvat taistelemaan tätä systeemiä vastaan. Kiitos, että olette olemassa:-). Vastarintaliike saa sisältäpäin paljon hyvää aikaan.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lööppi lehdistö saattaa kadota maailmankartalta

Voisiko joku tutkija pohtia, kuinka paljon pahaa mieltä ja ahdistusta aiheuttaa kauppojen kassojen vieressä oleva lööppijournalismi. Tuskin olen ainoa mieleni pahoittaja. Tuon lajin uutisoinnin varjopuolia on, että sille ei riitä mikään, ruoka halu kasvaa syödessä ja ihmisten turtumisen myötä otsikot haisevat yhä pahemmalle. Onko se edes sanan vapautta? Jos on, niin koulukiusaaminen pitäisi sallia lailla. Itse jätän kyseiset lehdet hyllyyn, ostos kassiini ne eivät mahdu, mutta miksi minun pitää sietää näitä otsikoita silmieni edessä päivästä toiseen. Lehden omistaja voi tietysti sanoa, että paska myy ja minä tahdon rahani. Voisiko näillä aviiseille laitaa sitten edes kunnon paska veron ja ohjata se vaikka mielenterveys palveluihin. Kauppiaat eikö näitä keltaisia lehtiä voisi edes piilottaan julisteineen tupakoiden kanssa pois silmien edestä. Olisiko se paljon vaadittu. Jos joku sitten tarvitsisi paska paperia hän voisi pyytää päivän numeron kassalta. Näin meillä kaikilla olisi vapaus edes valita.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kangas kassi osa 2

Sinäkään et voi epäonnistua osa 2 Toinen osa suositusta kokkaus ohjelmasta tumpeloille, saa nyt jatkoa. Tuotannollisista syistä en kykene tuomaan tätä ohjetta video formaatissa (asiaa kuitenkin harkitaan vakavasti). Joten joudut tavaamaan tämän ohjeen tälläkin kertaa. Tämän sapuskan visuaalisen ilmeen olen testannut 7-9 v. Ihmisen lapsilla ja tuomio oli; mistä olet oppinut tekemään ravintola ruokaa. Olen pahoillani, jos joku haluaa tehdä kotiruokaa, nyt se ei onnistu. Raaka aineiden hankinnassa voit tehdä virheen ja se on oikeastaan ainut vaaran paikka. Koska kyseessä on jälleen kalaruoka, voi miespuoliset kokkaajat hetken mielijohteesta lähteä merta edemmäksi kalaan ja niin ruoka jää laittamatta. Niinpä suosittelen heti tähän alkuun, että pakkaa kalastusvälineet auton takakonttiin ja suuntaa auton nokka paikalliseen markettiin. Kun olet taas saanut auton turvallisesti parkkeerattua kaupanpihaan ja löytänyt oven, josta pääset kauppaan sisään, olet turvallisilla vesillä. Nyt etsit vain käsiisi mukavan oloisen kiltin myyjän ja kyselet häneltä, minkälainen on se kassissa kasvatettu kirjolohi. Muista myös kysyä, missä sen olin paikka sijaitsee kaupassa ja otat suunnan kohti kalatiskiä. Palaa hakemaan ostos kori koska näin saat kätevämmin tavarat poimittua ja kannettua kassalle. Älä hätäile, ole ihan cool, selviät kyllä tästä kauppa reissusta. Poimi ennen kalatiskiä muutama elintarvike mukaan: Pussi Lapin puikulaperunoita, jollei sinulla ole kotona jäljellä niitä viime kerrasta. Jos sinulla tuli kännykkä mukaan niin soita kotiin ja kysäise. Poimi mukaan pari pientä lanttua. Kyseessä ei ole siis sinun pääsi, vaan perinne juures hivenen kellertävä. Muista myös pieni luomu porkkana pussi. Älä unohda limeä niin, kuin viime kerralla. Mauste hyllyltä ota tulista pippuria, punaiset on parhaita, rouhittavaa valkosipulia ja merisuolaa. Meinasit unohtaa ranskalaisen rakuunan, joten älä jatka vielä matkaa, vaan poimi se ostoskoriisi. Maustehyllyn vieressä on kylmäpuristettu luomu rypsiöljy, ota mukaan tarvitset sitä ruuan laitossa. Ei ole siis autossa käytettävää öljyseosta. Tässä välissä hae sopivan kokoinen kirjolohi file. Meijeri tiskillä on etapin viimeinen osa. Tiedät jo varmaan, millaiselta näyttää fetapurkki (koska viimeksi sitä harjoittelimme) poimi se taas matkaan. Nyt viet ostokset kassalle. Älä hermoile, kohta on sinun vuorosi. Muista nostaa ostokset liukuhihnalle, jotta kassaneiti voi lyödä hinnan koneelle. Ota kangaskassi taskustasi ja pakkaa tavarat huolellisesti kassiin. Tarkista maksettuasi ostokset, että kaikki tavarat tulivat mukaasi. Sano kiitos ja hei mukavalle neidille, joka palveli sinua kassalla. Nyt palaat samoja jälkiä takaisin, kuin tullessasi. Huomaat, että olet tullut autolle. Ei muuta, kuin tavarat autoon ja menoxsi. Aja rauhallisesti sillä tiedät, että kohta saat maittavan ravintola illallisen. Etsi paikka, jossa on keittiö. Keittiössä olisi hyvä olla: Uuni jonka saa lämmitetyksi hilpeät 200 plussan puolelle olisi ihan o.k. Puukko joka on terävä, reilun kokoinen vuoka (sellainen matala) ja leikkuulauta värillä ei ole niin väliä. Pese perunat (älä kuori), juuresharja on oiva väline. Lohko puukolla perunat kivan kokoiseksi. Kuori lanttu ja lohko samalla mitalla kuin perunat. Porkkanoille tee samoin. Eikö olekin ravintola sapuskan teko helppoa. Laita nyt viimeistään uuni päälle. Ota vuoka: rouhi merisuolaa kalakokoiselle alueelle astian pojalle(siis vuoka), asettele kala suola läjän kohdalle. Rouhi suolaa myös kalan päälle, lisää myös valkosipuli rouhetta pippurin säestyksellä (chili explosion ja garlic & cheff). Nakkaa pilputut perunat, lantut ja porkkanat laajaksi kasaksi toiseen päähän vuokaa. Kaada Kasan päälle luomu rypsiöljyä riittävästi, tasainen kerron fetakuutioita, rouhi mukaan pippiuria ja valkosipulia. Lopuksi vihreä kerros rakunaa. Avaa uuni ja nakkaa koko komeus sinne ja ota pois, kun se näyttää hyvältä. Kata pöytä viimeisen päälle, asettele "asiat" kauniisti pöydälle. Älä unohda kynttilää. Viini sopisi hyvin tämän kanssa, jos se sopii sinulle. Ravintola illallinen on enää vain syömättä. Yritä pärjätä ja syö se.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Afrikka opetti

Lentokone ja vuoristorata ei ole minun juttu. 80-luvun lopulla pääsin käymään toisella mantereella. Elämäni ensimmäinen Afrikan matka. Reissu tehtiin silloisen Neuvostoliiton lento kalustolla, pitemmän kaavan kautta. Eksoottisia maita unohtamatta. Afrikka oli positiivinen yllätys, mutta ne lennot ja tullit olivat henkisesti ja fyysisesti heikko lenkki minun matkasta. Kameralaukku meinasi hajamielisyyttäni unohtua Kenian tulliin, onneksi ystäväni Seppo pelasti tilanteen ja sain kuvia Afrikasta. Tiedän, että tiedotusvälineet ja media eivät ole yksi ja sama asia tai jotenkin samanmielisten joukko, vaikka joskus erheellisesti niin voisi luulla. Afrikassa tajusin, että uutisointi tuosta maanosasta on sangen yksipuolista; kouluarvosana 5 koska se vääristää isosti meidän länsimaisten ihmisten maailmankuvaa. Pohdin, että miltä minun maailmani näyttäisi, jos siitä kerrottaisiin vain tapahtumat, jossa pieni maailmani meinaa mennä nurin, kun olen valinnut väärän väriset kangastossut tai kauppakeskus ei ole riittävän myöhään auki, että se pystyisi tyydyttämään minun tyhjyyden kokemuksen aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kenialaisessa slummissa opin mitä on ilo, yksinkertaisuus ja toisista välittäminen. Minulle sopi maan aikakäsitys, se ei ollut kahle ja itse tarkoitus. Odottaminen ei tuntunut tuossa maassa vastenmieliseltä, vaan se oli nyt hetki.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kangaskassi on hyvä kassi

Sinäkään et voi epäonnistua Talvipäivän helpompi kalakeittopata Mene kauppaan, kävellen, jos et osaa ajaa sakeassa lumessa. Mene kauppaan sisälle. Ota ostoskori. Valmistaudu lappaamaan tavaraa siihen. Mene vihannesosastolle, asettele koriisi Lapin puikula peruna pussi:-) yksi riittää, Laita koriin pieni pussi valmiiksi pestyjä maassa kasvatettuja porkkanoita. Ota mukaan myös tuore tilliruukku (Tilli on vihreä). Suunnista kala altaalle, ota mukaan hyvän kokoinen savulohi kimpale. Älä hätäile kohta olen suoriutunut kaupassa käynnistä. Enään jäljellä muutama vaihe. Mene meijeri osastolle ja ota mukaan fetapurkki ja kunnon kermaa. Jaksat varmasti vielä mauste hyllylle, josta voit oman maun mukaan valita pippuri pussin tai lasipurkin. Voit onnitella itseäsi ja ottaa suunnan kassalle. Nosta ostoksesi kassahihnalle ja valmistaudu maksamaan ostoksesi, muista tervehtiä kassa neitiä, hän palvelee sinua innostuneesti ja on juuri siinä sinua varten. Älä hidastele turhaan, kun laitat ostoksia kangas kassiin. Muista lähtiessäsi sanoa hei kaupan kassalle. Nyt voit ottaa suunnaksi ulko oven, josta astut ulos. Seuraava vaihe on löytää sopiva keittiö. Keittiössä olisi hyvä olla vettä, kattila, puukko, leikkuulauta, kauha ja hella jolla voit keittää tuotoksen, jota tänään ollaan tekemässä. Laita kattilaan vettä sopiva määrä. Puoli litraa on aika hyvä tai enempi, käytä sinulle annettua maalaisjärkeä. Pese perunat ja porkkanat. Ei ole pakko kuoria. Pilko mukavan kokoisina paloina kyseiset tuotteen kattilaa. Muista porkkana on yleensä se oranssi ja puikula perunan tunnista puikula muodosta. Keitä pienessä vesimäärässä (kuitenkin niin isossa, että ne mahtuvat uimaan kattilassa) pehmeäksi. Kaada liika vesi pois tässä vaiheessa, jos et noudattanut tarkkaan ohjetta ja perunat ja porkkanat meinaavat hukkua. Laita sekaan mukavina paloina hankkimasi savulohi (se on jääkaapissa), levy voi olla kakkosella jos käytät sähköhellaa. Kaada fetapurkki myös kattilaan, älä sitä suolalientä, koska suolaa ei todellakaan puutu tästä keitosta, vaikka et ole sitä laittanut purkista, etkä myöskään laita!!!!. Kaada kattilaan ostamasi kerma. Pilppua mukaan tuore tilli ja lisää fiiksen mukaan pippuria. Jollet tiedä pippurin tunnemaailmasta, niin ole varovainen sen kanssa, jotta, et pilaa hyvää patakeittoa viime metreillä. Anna keittopadan hautua vielä hetki lempeällä lämmöllä. Sinä aikana voit kattaa pöydän, mieluten syvätlautaset (se lautanen josta äiti pakotti sinut syömään puuroa kerran, kun olit aivan pieni). Lusikka on hyvä väline keiton syömiseen. Voit kutsua myös naapurisi tässä vaiheessa, varmista kuitenkin, että hän ei ole kala-alergikko. Koska he saattavat kuolla syötyään, tätä muuten loistavaa patakalakeittoa. Tässä vaiheessa saatat ehtiä hakea kaupasta vielä yhden Limen, jonka unohdit ottaa mukaan kauppa reissulla, mutta vain siinä tapauksessa, että kauppa on melko lähellä. Halkaise Lime ja purista käsivoimin mehu kalapatakeittoon, sekoita kolme kertaa ja aloita syöminen. Muista, että vaikka olet laittanut kauhalla keiton lautaselle, se saatta aluksi olla kuumaa, joten odota älä hätäile, ettei suu pala. Syö iloisin mielin:-).

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuivajärvi

Kuivajärvi ei tuntunut kovin kuivalta tuona keväisenä päivänä, kun olimme kuvaamassa kevään tuloa aurinkoisena päivänä. Hyppäsin osittain kelluvalle ja jäiselle suolautalle. Kamera kalusto roikkui kaulassa, koska en omistanut tuolloin sopivaa reppua niille. Maa petti jalkojeni alta ja vajosin jäiseen veteen, samalla suojaten kameraa. Uudestaan ja uudestaan . Näky oli kuvaamisen arvoinen, sillä ystäväni nautti jokaisesta laukauksesta, jonka näki kameran etsimestä. Lopulta kun olin päässyt maihin, minä tyhjentelin saappaita ja nauroin. Hieno kuva sarja sai onnellisen lopun.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Milloin älyn käyttö siirettiin kellolle

Lowepro Pro Trekker 450 AW on tehty sitä Lowepro Pro Trekker 450 AW on tehty sitä varten, että sillä voi kantaa painavat linssit:-). Joten pakkasin sen matkaan ja lähdin salaiselle kuntosalille. Reppu painoi noin 15 kiloa. Pakkasta oli mittarissa riittävästi, joten vaatteita piti pukea päälle, vaikka olin kävellen matkassa. Alkumatkasta huomasin yksi paita liikaa, joten laitoin sen reppuun. Jossakin välissä piti tankata. Vauhtia säätelin ruumiini viestien mukaan. Kuulin sykkeeni ja se tuntui hyvältä. Kehoni alkoi tottua pakkaseen ja se sääteli itseään sen mukaan. Kuntoni ei ollut hyvä, mutta kun kuunteli itseäni niin pärjäsin. Metsä hiljensi mieleni. Ihmettelin, kun muita ei näkynyt salilla;-). Ehkä heidän älykellonsa ei toiminut pakkasessa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ei täällä ole pimeää

Reppu oli pakattu, mukaan pääsi Klättermusen Arveker. Sanottakoon hänestä muutama sana;-); Repussa ei voi hajota vetoketju, koska siinä ei ole sellaista. Jos et saa säädettyä sitä selkääsi voi olla, että sinun selkääsi ei yksinkertaisesti löydy reppua, joten joudut kantamaan esim. muovikassia. Olen pahoillani:-). Tiedän, että olen turhamainen, mutta Arveker on kaunis, mutta samalla toimiva laite. No mennään asiaan. Lähdimme ystävien kanssa laavulle illanviettoon. Nuotio loi illalle hienon ilmapiirin. Lumi oli saapunut metsään, joitakin päiviä sitten. Ystävältä pääsi sanoja ilmaan; "ei täällä ole pimeää".

lauantai 10. tammikuuta 2015

Napa

Eletään 80 luvun loppua olen matkassa ison ryhmän kanssa keski-pohjalaisilla nevoilla. Ruotsista hankkimani rinkka oli tosi toimissa. Jälleen kerran mietin, että mitä minä olen oikein rinkkaani pakannut, kun se painoi niin vietävästi. Toki ryhmän viimeisenä peränpitäjän paikalla saattoi painoon tulla oma lisänsä. Helle ja sankat paarma parvet oli päivän sana, kun ylitimme muistaakseni Pilvinevaa. Sellainen aika lettomainen oli tämä isohko suo. Läpi mentiin, mutta keskellä suota tuli pieni tauko, kun muutaman leiriläisen kanssa tutustuimme lähemmin suon märkyyteen. Napaan asti tipahtaminen rinkka selässä sai melkoiset naurut aikaan. Toisiamme hinaten pääsimme lopulta ylös suosta, mukava yhteisöllinen kokemus selviytymisestä.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Pakoon!

Lapsena minulla oli usein tunne, että lähden pakoon ja en palaa enään koskaan kotiin. Asuntomme oli 42 neliöinen kerrostalo asunto. Kaksi huonetta ja keittokomero. Pakenemisen tarve tuli, kuin salama kirkkaalta taivaalta, suunnitteluun ei ollut aikaa, joten lopputulos ei ollut aivan täydellinen. Yleensä pakenin asuntomme vessaan, jossa päätin lymyillä loppuelämäni. Asiaa hankaloitti pienesti, että ovea ei saanut lukkoon, joten joskus pakeneminen keskeytettiin ikävällä tavalla ja jouduin palaamaan arkeen. Usein en ehtinyt avata edes reppuani pakosalla ollessani, puhumattakaan eväiden syönnistä. Aikuisena olen usein verrannut näitä pakomatkojani, Joonan nerokkaaseen ideaan lähteä Jumalaa karkuun:-), tosin hän pääsi sentään merille.

torstai 8. tammikuuta 2015

Kaarikivisilta

Ennen muinoin osattiin tehdä kauniita siltoja, me pojat osasimme arvostaa tätä taitoa. Koulutielläni oli todella hieno kivinen kaarisilta. Jäisenä talvena se pysäytti usein matkan teon, kaareva muoto takasi sen, että siitä tuli mukava "laskusilta". Koululaukusta tuli hyvä pulkka ja pidennetty koulumatka ei haitannut poikia, ainakaan, kun se tapahtui aamusta, jolloin laskettelu voitti lähes jokaisen oppitunnin. Opettaja veti tietty asian tiimoilta herneen nenäänsä, mutta se kuului hänen toimenkuvaansa. Kun mäki oli saatu liuku kuntoon, vanhempi väki joutui kiertämään tuon sillan, sillä meillä pojillakin oli täysi työ päästä siltaa ylös, kun se oli jäässä. Alas mummotkin olisivat päässeet, mutta jostakin syystä eivät osanneet arvostaa mahdollisuutta.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Julkinen vaatenaulakko

Koska ala-asteella en kuljettanut kirjoja kotona, koska pulpetti oli kirjoja varten oli minun koululaukku tosi pieni. Lämpimänä päivänä ei edes huppari tahtonut mahtua laukkuun, joten aika usein huppari jäi sille istumalle. Tosin tuo istuma paikka saattoi olla esim. koulun vieressä oleva ketomainen pelto tilkku, jonka vieressä oli jalkakäytävä. Onneksi siellä sijaitsi liikennemerkki johon, joku ystävällinen todennäköisesti täti ihminen oli usein ripustanut hupparini roikkumaan. Sieltä sen hyvin usein löysin, tosin, en tiennyt edes, että se oli kadonnut. Tämä julkinen vaatenaulakko, saattoi varoittaa virallisesti leikkivistä lapsista.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Muisti hyvä, mutta onneksi usein niin lyhyt:-)

Taisin olla kolmannella luokalla, kun minusta meinasi tulla hiihtokuningas. Alku oli todella veret seisauttava. Kisa käytiin tasamaalla ja minulla oli ainoat lasikuitusukset ja keli oli voitelemattomille suksilleni ilmeisesti loistava, koska voitin, jopa nelos luokkalaiset. Voittajan oli helppo hymyillä. Toiset oman koulun karsinnat menivät yhtä hyvin, olihan ne vielä pururadalla, jonka tunsin kuin omat taskuni. Koulujenväliset käytiin minulle silloin tuntemattomissa maastoissa. Myöhemmin sille mäelle rakennettiin kylän laskettelurinne, joten se kertoo reitin haastavuudesta. Lähtö tapahtui, tasaisella pysyin jotenkin mukana, mutta kun ylämäki osuus alkoi loppui liike eteenpäin. Sukseni kulkivat vain peruuttaen ja kun kaiken kukkuraksi ankara pissahätä yllätti hiihtäjän oli peli pelattu. Itku silmässä nousin mäkeä ylös sukset kainalossa ja housut märkänä. Maaliin tulin puoli tuntia myöhemmin, kuin toiseksi viimeiseksi tullut. Muut olivat jo aloittaneet syömisen aikaa sitten, kun minä tulin koululle. Hiihtokuningas oli lyöty. Kilpahiihto ei ollut minun lajini. Onneksi muistini armahti ja unohdin tapahtuneen. Sillä samana vuonna löysin reppuhiidon; verkkaista vauhtia, maisemia, hiljaisuutta ja eväitä.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Hangonkeksi

Heräsin ja nousin ylös. Keitin kahvit, niin, kuin aina. Aamu oli ankea, en olisi halunnut herätä. Katsoin kelloa, se pakotti kiirehtimään. Työ velvoitti. Otin salkkuni ja lähdin ovesta ulos. Kävelin ratikkapysäkille, jossa nousin täyteen ahdettuun vaunuun. Katselin välinpitämättömästi ohitse ihmisten samoin, kuin muutkin kanssa matkustajat. Seisoin paikallani ja katseeni pysähtyi t-paitaan, jossa oli iso hymiö, kuin hangonkeksi. Hymyilin takaisin t-paidalle. Ratikka tuli työpaikkani kohdalle, hyppäsin ulos ja kiiruhdin kohti oikeaa ovea, jonka olin avanunut niin usein jo elämäni aikana, mutta nyt tilanteessa oli jotain erillaista. Avattuani oven minä hymyilin, laskin salkkuni maahan odottamaan. Hain kaapista essun ja käynnistin ison tistikoneen ensimmäistä kertaa, päivän aikana pesin kymmeniä koneellisia astioita, mutta minä hymyilin. Elämäni ensimmäisen kerran aineeni luettiin ääneen ja luokka oli hiljaa. Ihmiset kuuntelivat. Minä en ollut uskoa korviani. Joku huomasi tarinan jujun. Tajusin:-) en ollut enään peruskoulussa, olo oli helpottunut, olin herännyt pitkästä painajaisesta ja minä hymyilin.

Eikö muka

Heitän repun selkään, lähdön tunne on voimakas. Tie kulkee metsään. Nuoska lumi on kerääntynyt puihin, ne kumartavat sen painosta. Nostan hupun, äänet muuttuvat. Tunnen lumen jalkojeni alla, aavistus narinaa. Kaksi korppia tulevat katsomaan kulkiaa, en ole se joksi luulevat ja jatkavat matkaa. Tuisku tulee vasten naamaa, rauhoitun. Katselen, kun koira kuuntelee myyrien maailmaa ne juoksevat kinoksen alla. Olen herkstynyt metsän tapahtumille. Olen täynnä hiljaisuutta, huomaan hengityksen ja näen tämän kaiken rikkauden.

torstai 1. tammikuuta 2015

Ahneus ja kauneus

Miksi kannan reppuja ja laukkuja. Eikö riittäisi yksi ja hyvä? Kohtuuden nimissä pitäisi kyllä riittää, mutta olisiko joku muukin motiivi, kuin perinteinen ahneus. Olenko levoton luonne, joka etsii jotain, mutta mitä. Olen löytänyt, kuitenkin elämäntarkoituksen, mitä minä vielä etsin. Haaveilen tästä hetkestä. Olen oppinut olemaan täällä tänään, en murehdi huomisesta. Tavaroita ei pitäisi olla enempää, kuin jaksaa kantaa. Taakka ei kuitenkaan saa viedä huomiota tästä päivästä. Arvostan kauneutta. Kun huomaan ympärillä olevan kauneuden on tietämättään rikas.